Chara-emon maailmaan pyöräyttämillä tomerilla pennuilla on kovasta elämän alkutaipaleesta muistona enää hiukan ohuensorttinen turkki joka sekin tuuhenee päiväpäivältä. Näistä rumista ankanpoikasista on kovaa vauhtia kasvamassa kerrassaan komeita nuoria .
Luovutusikään ehtineet pennut ovat eläinlääkärin tarkastamia, rokotettuja, madotettuja sekä tunnistusmerkittyjä.
täällä on mennyt hyvin ja nyt nautitaan kun on taas lunta, koska siinä on kiva peuhata!
Sara on oppivainen koira jokseenkin jääräpää. Rohkein koira jonka olen tavannut, parhaat kaverit ovatkin oma koirani Topi, Roxy (rottweiler) ja toinen Topi. Päivät riehutaan yhdessä, mutta kun emännän viekkuun pääsee huilimaan niin muitten on turha tulla lähelle tai kyytiä saa. Sara siis puolustaa minua henkeen ja vereen (joskus ehkä liioinkin). Kova murisemaan ja näyttämään hampaita, mutta silti lempeä. puree kyllä niitä jotka minun lähelle yrittää. Siinä vielä harjoittamista! Korvat eivät ole vieläkään asettuneet, joskus pystyssä toisinaan taas lurpallaan ja enimmäkseen siltä väliltä. taitaa vaihtua mielen mukana :) Kävimme tehoste rokotuksessa ja tuli hieman palautetta hampaista. Niitä pitäisi nyt treenata ettei kasva ikenien sisään ja toinen yläkulmahammas ei ole vielkään irronnut (kaikki muut jo vaihtunut).
Saralla on nyt korkeutta jo 45cm, painoa reilut 12kiloa ja ikää noin 4,5kk? taitaa siis tulla iso tyttö.
Sara on kova tyttö hyppimään pöydillä ja varastamaan kaikkia esineitä, kengät ovat lemppareita.