Adam on noin 35 senttinen pieni suuri mies. Adamia metsästettiin yli kuukausi Viipurin keskustassa erään kerrostalon pihapiirissä. Adam ei kuitenkaan halunnut antautua kiinni ja onnistui jotenkin pysyttelemään hengissä talvipakkasilla lyhestä turkistaan huolimatta. Vihdoin ukkeli päätti armahtaa uupuneet ja huolestuneet ihmiset ja hyppäsi erään rouvan avoimeen autoon odottamaan hakijaansa. Pian Irina saapuikin viemään pienen miehen omaan kotiinsa hoitoon. Tarha olisi ollut näin pienelle, itsevarmalle ja leikkaamattomalle urokselle liian vaarallinen paikka.
Irinan kotona Adam nukkuu kissojen keskellä eikä suuremmin välitä muista koirista. Kotioloissa se on rauhallinen pieni mies ja osaa arvostaa lämpöä ja rauhaa. Adam ei ole mikään tyhjän räkyttäjä, mutta asiansa se ilmoittaa jäämättä kuitenkaan jatkuvasti haukkumaan. Adamilta löytyy temperamenttia tarvittaessa kuten pikkukoirilta useinkin, mutta se ei ole tappelupukari eikä riidanhaastaja.
Adam ansaitsisi jo vihdoin rauhallisen ja rakastavan kodin, jossa se saa viettää eläkepäivänsä perheen silmäteränä. Adamin iäksi on arvioitu 8-9 vuotta.
Adam tuli meille 26.2. Pikkumies on sopeutunut hämmästyttävän hyvin uuteen kotiinsa.
Rauhallisen alun jälkeen Adamista on paljastunut iloinen, energinen ja mahdottoman
herttainen pieni koira. Adam sulattaa kaikkien vastaantulijoiden sydämet ja monet
luulevat sitä vielä pennuksi, vaikka hän todellisuudessa on jo n. 8-vuotias. Välillä
meistä kyllä täällä kotonakin tuntuu siltä kuin Adam olisi pentu, sellaisia riemu- ja
leikkikohtauksia välillä tulee =) Vielä opetteluvaiheessa on muihin karvakorviin
suhtautuminen, mutta reippaasti käymme joka päivä koirapuistossa katsomassa mitä ne muut
siellä touhaavat. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on koirakoulu, jonne mennään
harjoittelemaan perustottelevaisuutta ja tietysti siis tapaamaan myös lisää muita koiria.
Lähetämme myös paljon terveisiä Irinalle ja kiitämme kaikkia Viipurin Koirat ry:n
ihmisiä, joiden ansiosta saimme Adamin iloksemme!
Terveisin,
Adam, Tytti&Jani