Tarhalle mennessään viipurinkävijät huomasivat tärisevän hahmon pihan
perimmäisessä nurkassa aitaan painautuneena...
Irina kertoi, että Ajokoira on tuotu tarhalle, kun isännältä jouduttiin
amputoimaan jalka, jolloin koiran ulkoiluttaminen kävi mahdottomaksi.
Ajokoira on ollut koko 12-vuotisen ikänsä kotikoirana ja sitä on kohdeltu
hyvin. Ajokoira on ollut aiemmassa elämässään myös sisäsiisti.
Tarhalla Ajokoira pelkää ja kärsii kovasti. Vanhuksen paikka olisi kotona
maukkaiden lihapatojen äärellä eikä meluisalla tarhalla muiden jaloissa.
Ajokoira etsii rauhallista kotia, joka auttaa sitä unohtamaan rakkaan
isännän menetyksen.
3.5.08
Ajokoira on reipastunut alun kauhistuksestaan kovasti. Ukkeli on hiukan
huonokuuloinen ja aika vanhuudenhöperö, mutta silti virtaa riittää.
Papparainen kuljeskeli tomerana pitkin tarhaa takavarikoimassa
"ylimääräisiä" rouhetikkuja, joita veimme tuliaisiksi.
Pappa on selvästi elämänsä ehtoopuolella, mutta elämänhalua sillä riittää
vielä ja se on hyvin aktiivinen ja ihmisystävällinen eikä haasta riitaa
koirienkaan kanssa. Äijämäisyyttä Ajokoiralta silti löytyy ja
jättimäiselle Bonialle sen piti käydä vähän murisemassa ja Jackin kopille
ukkeli käveli hakemaan luun... Eli Ajokoiralta siedetään tarhalla aika
paljon, mutta toivoisimme ukolle eläkekotia ennenkuin joku nuorista
uroksista päättää pistää sen ojennukseen. Ajokoiraa ei urosperheeseen
anneta eikä muutenkaan vilkkaaseen paikkaan. Tämä suloinen, vanha, höperö
ukkeli ansaitsisi vielä edes hetken onnea omassa kodissaan. Ajokoira on
hyvin laiha.
Hemmo-papan tullessa häntä kutsuttiin nimellä Ajokoira, mutta mielestäni se
ei ollut hyvä nimi vanhukselle joten päätimme antaa hänelle nimen Hemmo
koska hakiessa oli Hemmon-nimipäivä. Pappa tuli huonossa kunnossa silmät
sameana meille ja oli luurankomaisen laiha. Nykyisin Hemmo on jo
huomattavasti pulleampi, kiitos äitini herkkupatojen! Hemmo inhoaa koiran
kuivaruokaa ja ei varmaan ikinä olisi niillä lihonutkaan mutta jos puhutaan
makaroonilihalaatikosta niin silloin puhutaan asiaa! Siihen lisättynä
rasvapallerot niin jopas rupesi Hemmollekkin maistumaan ja vatsan ympärys
suurenemaan. Hempan kuulo on tainnut mennä, tai sitten se on hyvin
valikoiva... Hemmo ilmoittaa möreällä ja kovalla äänellään milloin on nälkä,
milloin hän haluaa sisälle nukkumaan ym. Hemmo on myöskin rakastunut...
Ensimmäinen kohde on Donna ja sitten ystäviemme
whippet-greyhound-sekoituspoika, kohde vaihtelee... No ei näytä tahtia
haittaavan vaikka toinen rakkaus samaa sukupuolta onkin! Yleensä
rakastaminen jää korvien ja pään nuolemisen tasolle, tietenkään rakastaan
silmistään hetkeksikään päästämättä. Sitten uni maistuu kun on aikansa
hömppässyt rakkaan perässä... Hemmo papalla painaa jo vanhuus päälle,
takajalat eivät ole kovin vetreät ja keuhkoissakin jotain vikaa on. Pappa
kuitenkin vielä nauttii elämästään kipulääkityksen voimin joten kiirettä
sateenkaarisillalle ei ole ennenkuin elämänvalo silmistä sammuu.