Alfred

Alfred löytyi siskonsa Annin kanssa Viipurin syrjäseudun metsätyömaalta, josta Irina hälytettiin hakemaan pikkuiset pois. Pennut olivat kesyjä, joten jonkun kotona nekin ovat asuneet ennen metsään hylkäämistä. Alfred on reipas ja kiltti poika. Se asustaa itseään huomattavasti pienempien pentujen joukossa ja kohtelee niitä oikein kauniisti, vaikka intoutuukin välillä riehumaan. Ihmisiä kohtaan Alfred on ystävällinen ja
hiukan alistuva. Kaiken kaikkiaan poika vaikuttaa oikein fiksulta ja ihanteelliselta kotikoiralta. Väritykseltään Alfred on erikoinen ja tulee varmaankin hyvin pestynä ja hoidettuna herättämään positiivista huomiota sekä ulkonäkönsä että hienon luonteensa ansiosta. Normaalin tapakasvatuksen Alfred luonnollisesti vaatii osatakseen käyttäytyä oikein. Alfredin on arveltu syntyneen elokuussa 2009.

6.3.2010
Alfred on kerrassaan ihastuttava poika! Alfred sulatti karaistuneen tarhavierailijan sydämen kertaheitolla tunkiessaan varovasti kainaloon ja jäädessään sinne turvaan ja siliteltäväksi. Alfred asuttaa tällä hetkellä onnekseen taka-aitausta muutaman mukavan ja rauhallisen koiran kanssa, sillä pehmeäluonteinen ja alistuva Alfred ei pärjäisi ison ja railakkaan koiralauman joukossa. Alfred ei tarhavierailijoita arastellut, vaan tuli ujosti ja rauhallisesti suoraan luokse kysymään voisiko hiukan rapsutusta saada. Alfredin paikka ei ole tarhalla, se kärsii hulinasta, rähinöistä ja ihmiskontaktien puutteesta. Alfred kaipaa kovasti omaa rauhallista kotia, rakkautta ja lempeyttä. Alfred jää kooltaan varmaankin keskikokoiseksi, sillä se ei ole kuukaudessa enää paljoa kasvanut.

Saanut kodin Viipurista

ImageGalleryHandlerC...21.03.201016k
ImageGalleryHandlerC...21.03.201011k
ImageGalleryHandlerC...21.03.201010k