Ali on itämaisesta nimestään huolimatta puhtaasti sekarotuinen mäyräkoirauros, ikää
alle vuoden verran ja sydän täynnä rakkautta ihmistä kohtaan. Alille tarvitaan
tomera omistaja, muuten tarmokas pikkukaveri vie perhettä kuin kuoriämpäriä.
Mäyräkoiraa ei saa kasvattaa liiallisesti käskyttämällä vaan sen kanssa on oltava
johdonmukainen, rakastava ja osattava katsoa tiettyjä asioita läpi sormien. Mitään
sirkustemppuilevaa agility-otusta ei tästä koirasta saa, ei vaikka kuinka yrittäisi.
Etsimme siis Alille kotia jolle on mieleen alle keskikokoiseksi jäävä
napoleon-tyyppinen koira. Tyttökoira seurana olisi Alille mieleen, ja se jaksaakin
vongata seksiä aamusta iltaan. Alilta on siis napsaistava kalleudet pikaisesti pois,
ja tähän on myös perheen miespuolisten ihmisten taivuttava vaikka empatiaa
tuntisivatkin. Mäyräkoirasukuisena on Ali herkkähaukkuinen ja siihen ei todellakaan
tepsi haukkupanta; oman äänen käyttö on mäyrikselle sydämen asia.
Kerrostalo ei ole muutenkaan Alille sopiva paikka, sen pitkä selkä ei kestä
rappusissa juoksemista. Jos siis uusi koti on kerrostalossa on hissi ja hyvin ääntä
eristävät seinät välttämättömiä.
Näistä kaikista varoituksen sanoista huolimatta on tässä tarjolla rakastava ja
rakastettava koira vailla vertaa. Jos harkitset kodin antamista tälle pojalle, kysy
tuntemiltasi rodun harrastajilta miksi he päätyvät aina uudestaan tähän
valloittavaan ja raivostuttavaan rotuun
Maalla asumme, isäni nyt 77v, minä 49v, pojat 18 ja 16, tytär 12.
Kaksi hevosta, kaksi kissaa, ja kanikin oli.
Ja voi sentään mitä kaikkea poika onkaan aikaan saanut.
Alussa kerran kävi käteeni kiinni niin että veri lensi, vaan olinpa unohtanut, ettei hän ollutkaan se entinen lutuinen noutaja jota sai vaikka milloin koskea.
Hajuja oli joka paikassa niin paljon, että nenä maassa liikuttiin maalla vaikka ollaan. Ja korvissa ei kuuloa ollut ollenkaan.
Ja Ali-Napoleon ei todellakaan edes hevosta halunnut kunnioittaa, niin isoksi itsensä tunsi.
Lisäksi kunhan silmä vain vältti, niin kumpparit, lenkkarit, nahkakengät, kaukosäätimet, vetoketjut takeista, roskikset, ja vaikka mikä oli pureksittuna lattialla. Ja pian poika selällään, ei se ainakaan hän ollut,tai ei ainakaan tiennyt, että näin ei saa tehdä.
Alilta pallit pois napsaistiin. Silitettiin, paijattiin, käskettiin, kommennettiin, lenkkeiltiin, liikuttiin, puruluita syötettiin, makkaraa, lihaa, kuivamuonaa niin paljon, että hän huomasi että katsos vain tämä ei syömällä lopukkaan, eikä kukaan tätä vie, jos jätän syömätta. Eivätkä ihmisetkään häviä.
Kissat jouduttiin siirtämään yläkertaan, muuten hengestään pääsisivät. Kanin hän kiinni sai vuosi sitten ja tappoi. Hevonen latasi pari kertaa koiraa leuan alle, sitten Ali uskoi, että jäi pienemmäksi.
Vaan lapset saavat hänet nyt vaikka solmuun laittaa, niin toinen ei vastaan laita, kunhan vain olen paikalla, koska hän aina kysyy, onko näin hyvä?
Ja mikä hänestä mukavinta sohvalla saa nukkua, syliini tulla ja alzheimerisen isäni vieressä vielä yölläkin kölliä. Tosin joskus joutuu koiran siirtämään pois, että isäni mahtuu sänkyynsä.
Ja lenkkeilystä hän pitää, kun saa juosta irrallaan kymmenen kilometriä kolme-neljä kertaa viikossa pitkin maaseutua. Yhtä koirakaveria , joka on tarhassa tien vieressä hän käy moikkaamassa. Mutta toista koiraa, toisessa tarhassa hän ei voi sietää, siihen kimppuun haluaisi käydä.Silloin kuuluu "takki päälle" komento ja poika iloissaan laukkaa luokse ja talutin kiinni.
"Takki päälle" on hänestä paras komento, silloin pääsee aina ihmisen kanssa ulos, heijastinliivi ja valjaat päälle. Ali ei oikein malta edes paikallaan pysyä, vaan pyörii kuin väkkärä.
Hän tulee kutsusta luokse, ei kauas lähde, ei pissaa postilaatikoille, ei irrallaan olessaankaan mene naapureiden pihoihin.
Ja ilahtuu aina kun kotiin menemme, vaikka hänellä isäni siellä onkin.
Ali ulisee pikkulinnut puista pihalta metsään, jos voisi niin lentäisi niiden perässä. Ja on oppinut haukahtamaan jos ulkoa tahtoo sisälle.
Oma haukku on pihaan saapuville vieraille, lyhyt sekin. Pelkäsin jo ettei hän haukkua osaakkaan.
Alista huomaa hyvin, kuinka tärkeitä ovat koiran alämän alkuajat, jos ne menetetään, vaatii pitkän ajan, ennenkuin koirasta tulee jälleen lauman jäsen, joka tietää oman paikkansa. Ja uskoo että hyviäkin laumanjohtajia on olemassa.
Ihana poika hän on
