Andrei on hauska näky kirjavine turkkeineen, ja valkoisine naamaläikkineen. Koko komeuden kruunaa hauskasti kaartuva kippurahäntä.
Andrei on luonteeltaan semmoinen ”yhden ihmisen/perheen” – koira.

Se suhtautuu vieraisiin varauksellisesti, saattaa nuuhkaista kättä ja sitten äkkiä sohvan taa piiloon. Saattaa joskus myös haukkua vieraille. Vastapainoksi tuolle on Andrein lähes sokea uskollisuus omistajaansa kohtaan. Se aina hakeutuu ihmisen lähelle, sylikkäin oleminen on siitä ihan parasta. Andrei oppii nopeasti, ja pojalta löytyy myös jonkinlaista metsästysvaistoa (sorsia oli ihan pakko säikytellä.)

Lenkillä Andrei kävelee kiltisti hihnassa, ja siihen saa helposti kontaktin. Kuitenkin vieraiden koirien ohittamista pitää Andrein kanssa treenata, se kun ei malta olla haukkumatta niille. Ihmisiin se ei juuri kiinnitä huomiota, ellei joku pysähdy silittelemään, silloin Andrei kipittään niin pitkälle kuin hihna päästää, joskus uliseekin hieman. Andrein kanssa ei todellakaan tarvitse pelätä, että se karkaisi tuntemattomien matkaan. Tuttuja se tervehtii häntä iloisesti heiluen ja pomppien ilmaan, yrittäessään päästä antamaan märkiä pusuja ihmisen naamaan J.

Vaikkei Andrei olekaan maailman vierasystävällisin koira, se kuitenkin tottuu nopeasti niihin ihmisiin joita se usein tapaa, ja sitten kun Andrei johonkuhun ihastuu, siitä on vaikea päästä eroon ^_^.

Andrei ilmaisee itseään jännillä äännähdyksillä, vähän kuin se puhuisi. Andrei on siis myös kova juttelemaan. 

Anatoli on, jos ei nyt veljensä täysi vastakohta, niin ainakin hyvin erilainen kuin veljensä. Siinä missä Andrei on komea, Anatoli on pikemminkin suloinen. Se on pienempi kuin veljensä, sillä on pienet korvat, musta kuono ja vetoavat mustat nappisilmät. Senkin häntä on kippuralla, mutta hieman enemmän kuin veljellään.

Anatoli rakastaa kaikkea ja kaikkia. Se tervehtii sille täysin tuntemattomia ihmisiä ja koiria, korvat päätä vasten, häntä heiluen ja ruumis ”kiemurrellen”. Lenkillä on vaikeaa saada sitä pysymään pois vastaantulevien ihmisten jaloista, tämä ei suinkaan ilahduta kaikkia, mutta Anatoli kieltäytyy itsepintaisesti uskomasta sitä. Anatolin aivot tuntuvat toimivan ”Minä rakastan kaikkia, kaikki rakastavat minua” – periaatteella. Anatoli inhoaa lenkillä pitkiä pysähdyksiä. Sen mielestä pitäisi jatkuvasti kävellä eteenpäin, välillä pysähtyä tervehtimään tiellä kävelijöitä, ja sitten jatkaa taas matkaa. Liian kauan kestävä pysähdys saa Anatolin kitisemään. Se vinkuu ja piipittää ja nykii hihnaansa.