Miro on reipas ja iloinen pieni vesseli ja valloitti täysin meidän
isäntäväen sydämet jo ensi hetkestä asti. Miro nauttii täysin siemauksin
pentukoiran elämästään, perheessämme olevan kahden koirakaverinsa Mikin ja
Jessen kanssa...Emme olisi voineet saada oikeampaa koiraa, mitä Miro on
juuri meille. Tullessaan Miro kotiutui heti ja rakastaa kaikkia
lelujaan....Iltaisin pieni poika nukahtaa päivän leikkien jälkeen, omaan
lämpimään petiinsä ja näkee pienen koiran pehmoisia unia...On ihanaa että
saimme mahdollisuuden antaa kodittomalle Mirolle kultaisen lapsuuden ja
nöyränä otamme vastaan sen ehdottoman elämänpituisen ystävyyden, jonka
Mirolta saamme. Tästä meidän on hyvä jatkaa yhteistä matkaamme....Päätös
antaa kodittomalle koiralle koti, on ollut yksi elämämme parhaimpia
päätöksiä.
Lämmin kiitos Viipurin koirien yhdistykselle ja Olgalle !
T: Miron perhe
Löysin vielä tälläisen kivan kuvan Mirosta ihan pienenä, silloin kun poika
tuli meille ja Miki kuvassa, kummastelee uutta tulokasta....
Nyt ovat pojat niin leikkikavereita keskenään, kun Miki onkin vasta 3 v,
eli nuori koira. Vanhin koiramme Jesse 10 v, ei enään oikeen piittaa
nuorempien poikien leikeistä.... Mirosta on tullut meille niin tärkeä ja
rakas perheenjäsen, aivan ihana koira ! Toivotamme myös Olgalle jaksamista
sinne Viipuriin !!
Terveisin Heidi, Jani ja koirapojat
Heinäkuussa tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä, kun Miro meille pentuna tuli.
Miro on niin ihana koira ja tällä hetkellä Miron epilepsia on myös hyvin kurissa lääkityksellä.
Miro on meille niin rakas ja tärkeä perheenjäsen ja mukavaa on meillä kulkea
tätä yhteistä matkaamme....
Terveisin, Pikku Miron perhe