Daisy1
Daisy on alle vuoden ikäinen sharpei-neito. Se on kovin hoikassa kunnossa, ja
muutenkin hoitamaton. Muodikas rotu on kiinnostanut ensimmäistä omistajaa, hän on
saanut laittaa ruplan poikineen jonoon ennen kuin puhdasrotuinen tyttö on kennelistä
kotiutettu. Valitettavasti innostus koiraan on lopahtanut muutamassa kuukaudessa.
Daisy on rotunsa tapaan ihmisrakas ja haluaa olla ainoana prinsessana talossa. Se ei
ole juurikaan kiinnostunut muiden koirien seurasta, ja jos nämä tulevat lähistölle
on seurauksena vaimeata murinaa. Piirre tulee korostumaan Daisyn aikuistuessa joten
annamme sen ainoastaan ainoaksi koiraksi. Daisyn kanssa on aloitettava
määrätietoinen tapakasvatus, energinen tyttö kiipeää muuten vaikka pöydälle
katsomaan minne rakas omistaja ulko-ovesta katoaa. Daisyn kanssa on myös
harjoiteltava yksinoloa alusta lähtien. Ennen kaikkea edellytämme uudelta kodilta
ehdotonta sitoutumista Daisyn omistajaksi, sharpein sydän ei kestä enää toista
hylkäämistä.
Daisyn adoptoimista harkitsevan on syytä perehtyä rotujärjestön nettisivujen kautta
mm. sairauksiin jotka sharpeita voivat uhata sen ikääntyessä. Omistajan on
varauduttava näihin kuluihin myös taloudellisesti.
Rodusta kiinnostunut, pitkäjänteinen ja osaava koiraihminen saa Daisystä upean ja
uskollisen ystävän
Deisi 00310.11.200750k
Deisi 00710.11.200736k
f10.11.200743k
ImageGalleryHandler19.12.200713k
ImageGalleryHandler119.12.200711k
ImageGalleryHandler219.12.200721k
ImageGalleryHandler319.12.20079k
ImageGalleryHandler419.12.200720k