Dina5

Dina on noin kahdeksan vuotias tyttö jonka Olga poimi autoonsa koleana marraskuun iltana
Viipurin kadulta. Näin ollen sen taustasta ei tiedetä mitään varmaa, mutta sen nuhruinen olemus
ja surumielinen katse kertovat ettei elämä ole näyttänyt sille parhaita puoliaan. Mitä ilmeisimmin
se on jo jonkin aikaa joutunut sinnittelemään kadulta löytämiensä tähteiden varassa, sillä Olgalle
tullessaan se oli varsin laiha ja huonoturkkinen.

Dina on oppinut kaduilla eläessään olemaan vaatimaton ja huomaamaton, väistämään ohi
rymistäviä ihmisiä ja olemaan hissukseen; Olga kertoo ettei ole kertaakaan kuullut sen
haukahtavankaan. Valokuvaa otettaessa salamavalo sai sen säikähtämään, joten valitettavasti
kuvassaan Dina ei ole kaikkein edustavimmillaan. Kaikesta huolimatta Dina on vasta kahdeksan
vuotias, joten sillä voi olla hyvinkin vielä monia vuosia elämää edessään, jotka  soisimme sen
viettävän rakastavassa kodissa. Kodissa jossa tämä nukkavieru viipurilainen saisi hellää huolenpitoa,
ravitsevaa hyvää ruokaa ja ehkä ensimmäistä kertaa elämässään oman pehmoisen, turvallisen paikan
johon käydä kerälle. Hyvällä hoidolla tämäkin tyttö varmasti saisi aivan uudenlaisen olemuksen ja
voisi huomata että elämä voi olla myös huoletonta ja jopa riemukasta!

Dinalta on aivan hiljattain operoitu pois muutama patti, joiden Olga arveli olevan nisäkasvaimia.
Patit saatiin poistettua kokonaan ja Dina on toipunut toimenpiteestä hyvin. Vaikka nisäkasvainten
kohdalla etäpesäkeriski on aina olemassa, ei Dina jaksa jäädä sellaista murehtimaan.
Dina on elämässään selvinnyt varmasti niin monenlaisista koettelemuksista, että muutama patti
on siihen suhteutettuna aika pieni murhe. Rauhallinen Dina etsii lempeää omistajaa,
jolla on kärsivällisyyttä ja aikaa sille, joka arvostaa elämän pieniä tähtihetkiä ja haluaa jakaa
ne Dinan kanssa, riippumatta siitä onko yhteistä aikaa tiedossa ehkä vain vuosi tai parhaassa
lykyssä jopa seitsemän.

Dina tulee hyvin toimeen kissojen ja toisten koirien kanssa, ja osaa myös ulkoilla nätisti hihnassa.

 

Dina on ollut meillä nyt viikon kuluttua 2 kk. Aika on mennyt nopeaan ja Dina on nopea oppija. Osaa pyytää ulos ja on kovinkin riemuissaan jo kun palaan töistä kotiin.

Alussa Dina makasi pää seinää kohti, mutta nyt makailee jo missä sattuu ja kuorsaa kyljellään ;)

Dina yhä pelkää ruuan loppuvan, syö siis nopeasti ja pitää huolen ettei jää huonommaksi, osaa pitää puolensa kaikin puolin.

On myöskin oppinut haukkumaan, Manun esimerkkiä noudattaen ;) Osaa muristakkin joskus harvoin.

Dina pelkää yhä salamavaloa :( Sitä välttelemme, sillä hän juoksee parinkymmenen metrin päähän siitä kamalasta valosta...REPPANA.

Dina on meille tosi rakas, sillä näin kilttiä ja suloista koiraa ei voi olla kukaan rakastamatta. Dina on kaikista muistakin sukulaisista todellakin hellyttävä.

Dina tulee todella hyvin toimeen kissojen kanssa, eikä hätyyttele heitä edes pihalla. Kissatkin rakastavat Dinaa. Kulkevat mahan alta, kun ei muuten ohi pääse ;)

Dinalla on tulossa nisäkasvainten poisto parin viikon päästä, mutta toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja niistä ei enää haittaa olisi, mutta eivät  ne meidän maailmaamme kaada.

Toivomme kuitenkin että saamme pitää Dina kullan vielä pitkään.

Dinalta terkkuja kaikille entisille tarhakavereille ja kohtalotovereille, sekä Olgalle ja myöskin Irinalle, teette tärkeää työtä sydämestänne.

Kuten myös kiitämme Viipurin koirien kaikkia vapaaehtoisia ihanasta työstä ja tästä lahjasta Dinalle ja meille, sekä myös kaikkien muiden koirien puolesta!

Toivomme, että kaikki muutkin löytävät itselleen rakkaan ja pysyvän kodin.

T. Dinan perhe ja Dina

Dina1 8_3_08.03.20091404k
D_ Ja M_ 8_3_08.03.20091505k
D_ laavulla, 8_3_08.03.20091497k
ImageGalleryHandler16.01.200914k
ImageGalleryHandler116.01.200914k
ImageGalleryHandler216.01.200910k
ImageGalleryHandler316.01.200914k