Fedora tyttönen on hyvin tyypillinen bokseri: suunnattoman ihmisrakas ja aktiivinen. Ventovieraita ihmisiäkin Fedora rakastaa sydämensä pohjasta ja haluaa sen myös näyttää hyppimällä vasten ja pusuttelemalla. Fedoraan ei ainakaan päällisin puolin ole sen erittäin ankea pentuaika jättänyt jälkiä, vaan ihmisiä kohtaan tyttö on ehdottoman luottavainen.
Ettei Fedora olisi liian täydellinen, siitäkin haetaan jotain pientä vikaa. Fedora nimittäin on kuuro, kuten jo valkoisesta väristä voi päätellä. Ehkäpä kuuroudestaan johtuen Fedora saattaa joskus olla valikoiva eläinseuransa suhteen. Tarhalla Fedora on sisähäkissä useamman aikuisen koiran kanssa eikä se häkin ulkopuolellakaan sanonut pahaa sanaa kenellekään. Irina kertoi Fedoran tulevan yleensä toimeen muiden koirien kanssa eikä se koskaan kuulemma itse aloita rähinää. Fedora ei myöskään osaa olla yksin kotona ja se haukkuu saadaksen lauman kokoon. Tähän jonkinasteiseen eroahdistukseen pitää tulevan omistajan myös varautua ja heti puuttua.
Toivomme Fedoralle kotia, joka on sen verran rauhallinen ettei tytön tarvitse koko ajan olla varuillaan puuttuvan kuulonsa takia. Aiempi kokemus boksereista on mukava plussa. Fedoran kodin on oltava erittäin sitoutunut Fedoraan ja varma siitä, että Fedoraa ei enää hylätä, sillä se on vuoden ikäänsä mennessä kärsinyt jo aivan liikaa. Nyt on Fedoran vuoro saada hiukan onnea...
Fedora on täyttänyt 8.1.2009 yhden vuoden.
Fedora on tuotu kotihoitoon 16.1.2009
Terveisiä kotihoidosta 28.1.2009:
Fedora eli Dora on todella hyvin sopeutunut suureen laumaamme. Hoitopaikassa on kolme koiraa, joista kaksi narttua sekä kolme lasta. Dora rakastaa lapsia, saattaa joskus villiintyä, mutta on tosi kärsivällinen lastenkin kanssa. Tietysti lasten on hyvä olla koiraan tottuneita. Dora on melko voimakasluonteinen bokseri, mutta osaa kunnioittaa vanhempia koiria. Rakastaa olla toisten koirien lähelle, kuten kuvistakin voi todeta.
Vaikka Dora on kuuro sillä on käsimerkit hyvin hallussa ja katsekontakti ihanteellinen. Toisten perässä toimii kuitenkin parhaiten, eli ystävälinen koirakaveri olisi kiva myös uudessa kodissa. Haukkuu yksin ollessa jonkin verran, mutta toiset koiratkin riittävät seuraksi ja kunhan luottamus löytyy uskon, että loppukin haukkuminen lakkaa. Ollut yksinollessa rajatulla tilalla. Dora on lähes sisäsiisti, pieniä pissavahinkoja sattuu, mutta harjoittelulla ne ovat myös pian ohi. Autossa on hienosti.
Doran uskotaan vahvasti olleen aiemmin kotikoirana, sillä kotielämä on alusta asti ollut tuttua. Doralla on suuri sydän ja se rakastaa ehdoitta, se on vienyt kaikkien sydämet ja ansaitsee vain parasta! Kuuron koiran kanssa eläminen ei ole vaikeaa, mutta pitää kuitenkin muistaa ettei se ole ihan yksinkertaista. Dora on nuori, aktiivinen ja eloisa, eikä tyydy pelkästää sohvalla makailuun.
tässä muutamia kuvia Dorasta. Se on siis noin vuoden ikäinen valkoinen
ja kuuro bokserityttö, joka tuli uuteen kotiinsa kotihoidosta
helmikuussa. Se on kotiutunut tosi hyvin ja osaa jo paljon viittomia.
Vielä on harjoiteltavaakin, kuten luoksetulo, remmissä kävely nätisti
ja ei-merkin uskominen kerrasta. Paljon on kuitenkin jo opittu ja sen
voi sanoa, että tylsää päivää ei Doran kanssa vielä ole ollut...
Doralla on energiaa vaikka muille jakaa ja sitä on mukava kuluttaa
esimerkiksi juoksemalla ledivalon perässä iltaisin (jos sen vaan sais
kiinni...). Paras paikka Doran mielestä on istua sylissä lattialla tai
oikeastaan missä vaan kunhan saa olla sylissä;)
Terveisin,
Siret Rahumeel & Dora