1.9.2006 Dina tuli kotiin meille, pitkän matkan jälkeen väsyneenä, silti iloisena häntää heiluttaen. Dina oli ollut onnettomuudessa ja toinen etutassu oli murtunut. Silti lempeissä silmissä tuikahteli ilo ja suuri hellyys. Tiesimme heti, että olimme löytäneet todellisen ystävän.
Alkoi loputtomalta tuntuvat eläinlääkärikäynnit. Dina sai röntgenkuvauksen jälkeen (jossa todettiin kyynärvarren

murtuma kahdesta kohtaa) lastan tassuun jota piti kerran viikossa rauhoituspiikin voimin vaihtaa ja kuukausi pitää. Meitä jäyti koko ajan pelko siitä, että tassu kuitenkin jouduttaisiin leikkaamaan. Säännölliset kontrollikäynnit ja röntgenkuvaukset kuitenkin näyttivät, että paranemista tapahtui koko ajan. Dina oli uskomattoman urhea, reipas ja pitkämielinen mistä me saimme voimaa ja uskoa paranemiseen. Lenkille ei päästy kuukauteen ja muutenkin elämä oli täysin rajoitettua. Silti Dinan silmät jaksoivat koko ajan tuikkia, luottamus lisääntyi nopeasti ja omia tapoja alkoi löytyä. Kotiutuminen tapahtui nopeasti. Tässä koettelemuksessa näkyi selvästi Dinan upea luonne, viisaus ja luottamus meihin ja muihin ihmisiin.
Vihdoin koitti meille kolmelle se suuri päivä, lasta saatiin pois ja tassu oli terve, taistelu oli voitettu! Tietenkin lasta oli ikävästi hangannut ihon rikki mitä hoidettiin, mutta se oli pieni murhe enää. Siitä alkoi sitten pikkuhiljaa kuntoutuminen ja oikea koiran elämä; lenkkeily, leikkiminen… Oravien jahtaaminen on erityisen mukavaa ja tietysti puuhun täytyy yrittää mennä perässä, jospa se joskus onnistuisi… Dina pitää myös tarkkaa vahtia, rappukäytävässä eivät naapurikaverit saa liikaa metelöidä tai heti tulee määrätietoinen komennus, vaikkakin oven takaa ja vain kerran, mutta varmasti menee perille. Hihnassa Dina kulki alusta asti mallikelpoisesti, eivätkä mitkään muut asiat jännittäneet paitsi yksin jääminen kotiin, mutta sekin meni nopeasti ohi. Kaikkiaan Dina on ollut helppo koiraystävä alusta saakka. Sänkyyn eikä sohville ole ollut mielenkiintoa mennä makailemaan, peruskäskyt neiti ymmärsi heti ja ääntä korottamatta, vähän pitää vieläkin välillä "kokeilla", jos ei muuta niin korvia lurpattaa ja kulmien alta kuikailla.
Dinan lempipuuhia ovat tietenkin syöminen, sitähän jaksaisi loputtomiin… Pötköttely omalla paikalla kuinkas muuten kuin selällään ja tassut ilmassa. Myös autoilu ja sieltä maisemien seuraaminen ja että eivät ihan kilot pääse kertymään niin lenkkeily on kivaa säällä kuin säällä. Ja rakkain harrastus loputtomasti rapsuteltavana oleminen, siihen onkin erityisen hyvä keino, puskea päällä ja kuonolla ja katsoa suoraan silmiin ja jos ei vielä tapahdu niin etutassut annetaan syliin, siinä heltyy viimeinenkin! Dina hurmasi ja opetti nopeasti perheen isännän koiramaisille tavoille ja nyt ovatkin parhaat kaverukset! Myös lapsista Dina tykkää ja vahtii "omiaan" hyvin tarkasti. Ja koirakaverit ovat tietysti kivoja, etenkin Viipurin kaveri Heta. Ainoastaan tosi pienet koirat ei kuulu bestiksiin, ehkä ne sitten muistuttavat kissoja… Mikään nynnerö tyttö ei kuitenkaan ole, tarvittaessa löytyy luonnetta, tästä onkin saanut lempinimen "Peto"J

Dina, kuten tarhakaverinsakin Viipurissa on kovia kokenut ja emme voi lakata ihmettelemästä mistä vielä löytyi voimat käsittämättömältä tuntuvaan ja erittäin nopeaan paranemiseen. Tietenkin me teimme kaiken mitä voimme, mutta suurimman työn teki Dina itse. On upeaa ansaita Dinan luottamus, rakkaus ja hellyys. Lienee turhaa kirjoittaa, että tunteet ovat molemmin puoleiset!
Erityiset kiitokset Raijalle, että Dinasta tuli perheemme jäsen!
Terveisin

Elina,