Lani äiditön tyttö

Meillä Lanin kanssa kesä
alkoi mukavasti. Pikkupalomäen Koirapolulta Kouvolasta ollaan saatu lisää
ystäviä. Yksi ystävistä kutsuikin meidät Lapinjärvellä järjestettävään
Match Showhun. Ensin ajattelin mennä yksin katsomaan tapahtumaa millainen
se on, mutta Lani tulikin sitten lopulta mukaan. Katseltiin rauhassa
meininkiä ja Lani ei näyttänyt pahemmin pelkäävän sitä pientä hälinää.
Varmaan auttoi kun paikalla oli vähän koiria ja ihmisiä sateesta johtuen
ja myös siitä että Elimäellä oli Match show samaan aikaan. Kaveri sai
meidät sitten puhuttua kisaan mukaan ja siellä sitä sitten oltiin
kiertämässä kehää tuomarien silmien alla. Monirotuisia oli osallistunut
viisi ja me tultiin neljänneksi. Se oli hauska kokemus. Taisi purra
näyttely kärpänen. Ensi vuonna kokeillaan uudestaan...ehkä. Lani sai
loistavat arvostelut ilmeestä ja turkista, liike oli hyvä. Esiintymistä
pitäisi harjoitella lisää (Lani ei malttanut kulkea vierellä kun olisi
halunnut haistella edessä kulkevaa koiraa). Tuomaria pelättiin kun yritti
lähestyä; ei vielä olla päästy pelosta. Täytyy rohkaista Lania vielä
vähän. Tuomari tykkäsi kuitenkin Lanista: Siro ja kaunis koira. Oli mukava
kokeilla miten pärjättäisiin Match Showssa. Taisi auttaa Laniakin jonkun
verran pääsemään pelostaan. Joko kuvittelen tai Lani oli tosissaan hyvin
"pollea"  sinä iltana kun päästiin kotiin.  Ainakin sitä kehuttiin paljon
sinä päivänä. =)Olen todella ylpeä Lanista, sillä se pärjäsi tosi hyvin
pelokkaaksi koiraksi.

Ajattelin taas vähän kertoa kuulumisia Lanista!

Aika hiljaiseloa on ollut... Tavallista arkea!

Lani on viikolla yksikseen kun olen töissä päivän ja viikonloppuna korvataan menetettyä aikaa! Kiltisti Lani on ollut silloin kun en ole kotona. Naapuritkin kyselivät että onko minulla enää koiraa kun on niin hiljaista. On hyvä saada palautetta naapureilta, tietää että Lani on ollut päivän kiltisti. Heti töistä tultua koiran kanssa ulos.
 
Mittailin tässä Lanin säkäkorkeutta ja se on suunnilleen noin 48 cm ja paino on n. 16 kg. Ei siitä onneksi suuri koira tullut.
Ikää on nyt sitten jo 1,5 kk.
 
Kouvolassa on riehunut koirilla jokin yskäepidemia ja nyt Lani sai sen viikko sitten. Onneksi lämpöä ei ole ollut, mutta Lani köhii jonkun verran. Välillä aika pahan kuuloista. E.lääkäri määräsi yskänlääkekuurin.

Ollaan oltu "karanteenissa" viikko ja yritetty vältellä toisia koiria ettei yskä tarttuisi niihin. Eläinlääkärin määräys! Pitäisi olla vielä viikko pois koirapolulta.

Lani alkaa olla vain aika levoton kun ei pääse päivittäiselle "vapaalle" (juoksemaan vapaana siis). Yskimistä lukuunottamatta Lani syö ja juo normaalisti ja on muuten energinen! Ollaan kuitenkin yritetty ottaa rauhallisesti.
 
Lani innostui toden teolla kun saatiin Kouvolaan viikonloppuna lunta!
 
Terveisin: Lea Levinen ja Lani-hauveli Kouvolasta!

Hyvää Joulua ja onnellista uuttavuotta 2008! Terveiset Lanilta Kouvolasta


 
 
 

Aikun on makosaa_ Ma...13.11.20071845k
Koirapuistossa syysk...09.09.20071800k
lani21.10.2006134k
lani220.08.2006110k
Lani elokuu 200731.08.20071891k
Lani marrask_ 200715.11.20071760k
STP6122709.03.2007377k
STP6150618.05.2007388k
STP6151318.05.2007326k
STP6267503.04.20081785k
STP6278127.04.20081885k
STP6282404.05.20081607k
STP6294024.05.20081989k
STP6389911.04.20092004k
STP6395819.04.20091782k
STP6402821.04.20091884k