Olen Leila, n. 10 viikkoinen pentu Viipurista. Pahoittelen epäselvää kuvaa, voin
taata että olen luonnossa vastustamattoman suloinen, kuin minikarhu. Taustani on
kovin venäläinen, istuin pahvilaatikossa kemikaalikaupan edessä kunnes kaupan myyjä
soitti Olgalle joka tuli poimimaan minut talteen. Olga epäili että minua on yritetty
myydä torilla. Se ei hämmästytä koska on kovin tavallista kotikaupungissani, se
hieman hämmästyttää että kukaan ei minua ostanut. Ehkä kyseessä oli kohtalo koska
nyt steppailen Hyvinkäällä, lämpimässä ja vatsa täynnä ruokaa.
Ruuasta puheenollen, se maistuu minulle hyvin. Koska olen suloinen voin
turvallisesti syödä myös muiden kupit tyhjäksi. Ulos mennessäni hoidan ensin
asialliset asiat pois, ja alan vasta sitten kirmailla nurmella. Hoitajani mielestä
olen aivan Einstein kun näin pienenä jo yritän olla sisäsiisti. Nukun yöni rauhassa
ja yksin (paitsi viime yönä kävin kaatamassa pyykinkuivaustelineen), aamulla
heräilen kun minut herätetään. Pidän kissoista, koirista ja lapsista. Hoitotätini
sanoi kuitenkin ettei anna minua mihinkään missä en saa ansaitsemaani huomiota joten
mahtaisiko kodikseni löytyä vaikkapa reippaita eläkeläisiä, joilla lastenlapset
vierailevat silloin tällöin. Hoitotätini on tunnettu niuho, hän googlaa ja
ristikuulustelee kotiehdokkaat, arvatenkin käy myös kyttäämässä ikkunan takana.
Minun parhaakseni, tiedän sen.
Sovin asumaan myös kerrostalossa koska en turhia mölyä. Uusi omistajani varautukoon
viemään minut tehosterokotuksiin, ruokkimaan erinomaisella ruualla ja muutenkin
panostamaan minuun euron jos toisenkin. Olen sentään Leila, aito Viipurin kaunotar.