Orfi on 4-5 kuukautinen tyttö, jossa virtailee saksanpaimenkoiran verta ainakin ripaus.
AP 74
Kuulumisia 12.3.2009
Orfi on reipas syyskuun tienoilla maailmaan putkahtanut neitokainen, joka on opettelemassa kotikoiran tavoille hoitopaikassa. Orfi on varsin reipas pikkuneiti. Häntä ei pelota kovat äänet tai ohiajavat rekat ja ihmisiinkin tutustutaan mielellään. Orfi on kotihoidossa siskonsa kanssa ja yksinolot siskotytön kanssa ovat sujuneet ongelmitta. Orfi on myös tehnyt tuttavuutta kissoihin, jotka herättävätkin ihmetystä ja kiinnostusta tytöstä. Kissojen kanssa on kaikki mennyt kivasti ja Orfi ei ole osoittanut haluavansa niitä satuttaa millään lailla. Orfin arvellaan jäävän keskikokoiseksi, joten varsin kätevän kokoinen pakkaus on tästä neidosta kovaa vauhtia kasvamassa.
Orfissa saattaa saksanpaimenkoiran lisäksi verrata hitunen shakaalia ulkomuodon perusteella ja kenguruakin on saattanut geeneihin lipsahtaa, ainakin jos loikkien korkeudesta voi mitään päätellä. Persoonallinen ja söpö karvakuono, joka on varsin reipas ja sosiaalinen, vaikka vieraat koirat hieman pelottavatkin. Ihmisiin Orfi haluaisi kovasti tehdä tuttavuutta ja voisi sopeutua pehmeäluonteisena myös hyvin lapsiperheeseen. Vahvan nartun kaveriksi Orfi ei ehkä sovi, sillä antaa turhankin helposti periksi ja alistuu. Esimerkiksi Onika-sisko saa Orfilta viedä luut suusta ilman minkäänlaista vastarintaa. Toinen rauhallinen narttu tai kiltti uros voisivat olla ihanteellista seuraa, mutta ihmisiä rakastavana otuksena olisi varmasti tyytyväinen myös ainoana lellivauvana.
Orfi on myös perusfiksu koira, joka vaikuttaa varsin oppivaiselta ja suhteellisen helposti koulutettavalta. Aikaa ja tapakoulutusta myös tämä pikkuneiti vaatii, jotta kunnon koirakansalaisena voisi olla uuden perheensä silmäterä ja ylpeydenaihe. Kaiken kaikkiaan kyseessä on varsin sopeutuvaisen ja joustavan oloinen karvakorva, joka kaipaisi jo omaa kotia, jossa pennun riehakkuutta ja elämäniloa ymmärretään, mutta laitetaan myös selvät rajat hölmöilyille.