Tämä nuori ja salskea hurmuri on nimeltään Rafael. Erikoisen
tiikerikuvioisen, pehmeän turkkinsa avulla Rafael erottuu koiravilinästä
helposti. Lisäksi lähempi tutustuminen osoittaa pojan olevan myös
luonteeltaan erittäin mukava kaveri.
Sosiaalinen, kiltti ja rauhallinen Rafael on syntynyt syksyllä 2007, joten
se ei ole vielä vuottakaan ja näin ollen saattaa vielä hiukan kasvaa tämän
hetkisestä 55 sentistään. Kesämökkialueelta löytynyt Rafael on ilmeisesti
pentumitoista kasvettuaan saanut jäädä kyydistä, kun lomalaiset ovat
palanneet mökiltä takaisin kaupunkiin.
Niin meille yhdistyksen väelle kuin Rafaelille itselleenkin on täysi
mysteeri, miten kukaan voi tehdä niin häpeällisen tempun -vieläpä näin
oivalliselle koiralle!
Rafa on rohkaistunut paljon ja osaa jo muutamia peruskäskyjä. Ukko on saanut jo uusia koiraystäviä, joiden kanssa on päässyt juoksemaan ja irroittelemaan. Tosin hän vielä pysyttelee enemmän taka-alalla ja seuraa muiden touhuja. Välillä uskaltautuu pyytämään kavereita leikkimään. Autoon tulee jo mielellään, alussa piti aina kantaa autoon, kun ei muuten uskaltanut tulla. Luuli kai joutuvansa taas uuteen paikkaan. Hihnassa osaa kulkea nätisti, milloin malttaa ja juokseminenkin hihnassa vetämättä onnistuu jo suht hyvin.
Siis, parempaa koiraa emme olisi uskaltaneet ikinä toivoa, Rahveli on meille jo niiiiiiin tärkeä ja rakas! Enää ei voisi kuvitella elämää ilman meidän kultaa!
Kiitos kaikille Viipurin koiralaisile siitä, että tämä oli mahdollista!
Rafa ja me lähetetään kaikille, koirille ja ihmisille, oikein hyvää kevättä ja kesän odotusta!