Santtu 1

Pikku- Santtu tuotiin autokyydillä Irinan tarhalle tammikuun alussa. Santtu oli äitinsä kanssa tallustellut pitkin maantien laitaa, kun huolestunut autoilija pysähtyi ja korjasi pikkumiehen kyytiinsä. Santun äitiäkin yritettiin jahdata, mutta äiti katsoi parhaaksi livahtaa metsään.
 
Santtu on osoittautunut sitkeäksi, rauhalliseksi ja hiljaiseksi pojaksi. Santtu on vanha ikäisekseen, paljon jo nähnyt. Santtu on rohkea ja itsevarma, mutta samalla kiltti ja näyttää tulevan hyvin toimeen isossa laumassa. Myös ihmisiä kohtaan Santtu on hyvin kärsivällinen ja ottaa tyynesti vastaan halailut, pussailut ja kaiken maailman lepertelyt. Santtu ei ole kuukauden aikana kasvanut paljoakaan ja sen perusteella oletamme Santun jäävän pienehköksi/keskikokoiseksi. Saatamme tässä oletuksessa myös erehtyä. Tällä hetkellä Santtu on kuitenkin vielä pienikokoinen. Rokotusten puolesta Santtu on valmis kotiutumaan Suomeen maaliskuun 2009 alkupuolella.

Kuulumisia kotihoidosta 7.3.2009
Santtu on oikein hyvin sopeutunut ja kotiutunut meidän suureen laumaan. Ruoka ja uni maistuu. Parin päivän aikana ollaan nyt opittu istumaan. Ulkonakin ollaan käyty haistelemassa ja ihmettelemässä. Toisiin koiriin suhtautuu tosi rauhallisesti ja kissatkin saavat olla aika omissa oloissaan. Todella kiltti ja oppivainen poika. Rappukäytävän ääniin ei reagoi millään tavalla ainakaan vielä.

4.4.2009

Santtu muutti Kokkolaan 26.3.09. Santtu on arvioidun iän mukaan vajaa 4 kk ikäinen: sopeutuvainen ja iloinen poika. Automatka meni kuin poika olisi autossa matkustellut paljonkin; nukkui lähes koko matkan. Santtu on alkanut saada painoa ja se näkyy myös pojan vireydessä. Ruoan jälkeen otetaan kunnon hepulit ja väliajoilla puolihepulit :) Yöt menevät nukkuessa omassa sängyssä ja aamupalan jälkeen on usein jo onnistunut tarpeiden tekeminen ulos. Oppivainen ja ihana poika! 

313.04.2009532k
ImageGalleryHandler05.04.200917k
ImageGalleryHandler105.04.200914k
ImageGalleryHandler205.04.200914k
ImageGalleryHandler305.04.200918k
ImageGalleryHandler405.04.200910k
ImageGalleryHandler505.04.200910k
ImageGalleryHandler605.04.200915k
ImageGalleryHandler705.04.200915k
Juhannus 09 Lohtajal...21.06.2009731k
Santtu,Sara27.03.2009224k
Santtu unilla16.07.2009195k
Sara ja Santtu Touko...23.05.2009780k