Kiltti ja lempeä Tamara ei totisesti ole elämässään paljoa onnea saanut: tyttö on ollut Kirillovin kylässä varastolla vahtikoirana ja sen ikäännyttyä on isäntä päättänyt ampua Tamaran ja ottaa yhden tämä pojista äidin tilalle vahdiksi.
Kuin ihmeen kautta (ja taaskin ystävällisten ihmisten avustuksella) on Tamara pelastunut pelkkä luodinreikä korvassaan isännän ammuskelulta ja se on toimitettu pentuineen Viipuriin tarhalle. Tarhan eläinlääkärin arvion mukaan Tamara onkin saanut lukuisia pentueita elämänsä aikana.
Mielestämme on nyt aika Tamaran vakiintua, jäädä eläkkeelle ja muuttaa Suomeen rauhaisaan ja rakastavaan kotiin hyvien lihapatojen äärelle.
Tamaran kodilta emme vaadi suurta aktiivisuutta emmekä lupausta harrastaa
tytön kanssa. Ehdottomasti vaadimme kuitenkin sitoutumista tähän kovia kokeneeseen tyttöön, sillä edes hiukan onnea on Tamarankin elämänsä aikana saatava.
Tamara on 8-9-vuotias ja noin 70-senttinen.