Ensimmäisen vuorokauden kokemuksella Viipurin-Iigorista - näin
vorssalaisittain kotoisasti Iiko Suomenkielen superlatiivit eivät riitä kuvaamaan
kaunista, kilttiä, viisasta poikaamme! Siispä tiivistettynä: Iiko on
UPEA.
Nyt olemme ensimmäistä päivää ikiomassa kodissa Forssassa. Viime yön
yövyimme Helsingissä Tarmon veljen luona, ettei tarvinnut ajella
pimeällä tänne asti. Tulijoita siellä odotteli Wilma-koira, 13v
(rakas monirotutyttö, oman edesmenneen Pikimme tytär), joka otti Iikon
kauniisti vastaan.
Poika erehtymättömällä varmuudella suunnisti asunnossa suoraa päätä
Wilman ruokakupille ja hotkaisi pohjanpeitteenä olleet kuivamuonat
napaansa ja hörppäsi päälle kipollisen vettä. Vanha rouva katseli sen
näköisenä vieressä, että jaaha, menköön nyt tän kerran, kun ei tavaksi
tule.
Suihkussakin käytiin. Iiko istui kiltisti paikoillaan kylppärissä ja
oli kuin olisi suorastaan nauttinut pesemisestä.
Tänään sitten aamupäivällä tulimme kotiin. Useamman kerran olemme
tehneet ulkoilulenkkejä lähiympäristössä, muuten on vain totuteltu
uusiin kuvioihin. Otto-kissa vähän on pörhistellyt, mutta näyttää
sekin jo muutamassa tunnissa tajuneen, että Iiko on tullut jäädäkseen.
Otto, n.13v, on entinen katupoika hänkin, joten myöhemmässä vaiheessa
varmaan pojilla riittää keskinäistä kokemustenvaihtoa...
Iiko on reipas ja rohkea, utelias,touhukas, muttei hötkyile
kuitenkaan, vaan osaa myös asettua aloilleen ja kaikessa rauhassa
rentona köllötellä itsekseenkin (tosin nyt aluksi ei tietenkään vielä
malta jäädä omalle paikalleen, jos jompikumpi meistä lauman ihmisistä
nousee nojatuolistaan).
Emme kyllä kumpikaan osanneet rohkeimmissa unelmissammekaan ajatella,
että kaikki lähtisi näin luonnikkaan mukavasti käyntiin. Tarmo puki
äsken kummankin ajatukset sanoiksi: En tiennyt, että näin hienoa
koiraa voisi olla olemassakaan!
- Maanantaina on sitten pojan ensimmäinen "neuvolakäynti", ts. silloin
mennään eläinlääkärille perusteelliseen syyniin.
Hyväkuntoisen oloinen Iiko kyllä noin päällisin puolin ainakin on;
mutta asiantuntija saa arvioida tarkemmin ja jos akuuttia hoidettavaa
on, niin sitten hoidetaan!
Kun olette Viipuriin yhteyksissä, niin kertokaa Olgalle
erityiskiitokset
Forssassa 30.12.07
Näin vuoden lopussa on aika kertoa lyhyesti terveiset Iikolta ja samalla kiittää teitä kaikkia kodittomista koirista huolehtivia kultaisia ihmisiä.
Meidän Urmas-Armas-Nopsavarvas eli Iiko on osoittautunut maailman kilteimmäksi ja lempeimmäksi karvakorvaksi, josta tosin hetkittäin löytyy varsinainen rasavillin pojannassikan puolikin - onneksi niin! Päivät pitkät se painii Otto-kissan kanssa; mitä nyt välillä käy työntämässä uteliaan kuononsa joka paikkaan. Huushollin roskakorit ovat nykyisin pöydillä ja vähän kenkiäkin täytyy välillä vahtia...
Kaikkiaan tuntuu kuin Iiko olisi aina kuulunut perheeseemme.
Paljon iloa ja onnea se on tuonut mukanaan. Iikon herttainen luonne valloittaa ihmisten sydämet alta aikayksikön. Olen miettinyt, että sillä on selvät taipumukset terapiakoiraksi - kunhan se vähän vielä aikuistuu, niin on hyvinkin mahdollista, että saan siitä hyvän työtoverin työhöni psykiatristen potilaiden parissa. Mutta toistaiseksi vielä touhutaan ja tösötetään vain kotona ja lenkkipoluilla (mitä nyt pikaisesti ollaan yhdessä käyty työpaikallani opettelemassa kirjoituspöydän alla ja asiakastuolin vieressä rauhassa makaamista).
Mutta kaikkiaan: Joka päivä ihmettelemme ja ihastelemme, miten voikin olla ihana koira!
Iiko on kovasti kasvanut sekä korkeutta että paksuutta. Ruoka maittaa hyvin ja mahakin on pysynyt kunnossa; parin ensimmäisen viikon aikana tuli vähän löysempää tavaraa ulos, mutta sekin siitä sitten rauhoittui itsestään. Eläinlääkärikin totesi pojan kaikin puolin terveeksi ja reippaaksi. - Nyt on silmät vähän punoittaneet- täytyy tehdä taas "neuvolareissu", että saadaan sekin tarkastettua ja hoidettua. Eli tätä normaalia koiravauvaperheen elämää...
Lämpimät terveiset kaikille koirille ja koiraihmisille
Iikolta ja Iikon kotiväeltä - ja mahdollisimman onnellista uutta vuotta mahdollisimman monelle vielä kodittomalle koiralle
Iiko Ihanapoika jatkaa sydämien valloitusta. Igorista on kasvanut iso iloinen koira; kuukausi sitten vietettiin 3-vuotissynttäreitä. Kohtalaisesta koosta huolimatta Iikossa asuu sylikoiran sydän ja monta kertaa päivässä se hiipii "huomaamatta" ihmisisin syliin köllöttelemään. Jos äiskä ottaa päiväunosia, Iiko makaa tiiviisti kyljessä vahtimassa, ja silloin ei edes makupaloilla pois houkuttelu onnistu. "Isoveli" Otto-kissa on rakas leikkikaveri, joka päivän touhujen lomassa tunnollisesti huolehtii pikkuveikan korvien ja koko naaman nuolemisesta. - Iiko rakastaa niin omia kuin vieraitakin ihmisiä. Toisille uroskoirille se lenkillä vähän äijäilee hihnaan kytkettynä, mutta koirapuistossa vapaana juostessa riehakasta yhteistoimintaa riittää myönteisissä merkeissä.
Kaikkiaan Iiko on edelleen maailman kiltein ja kultaisin koira!
T: Iiko Isokorva + kotiväki
