Viljo saapui meille kesäkuussa 07 ja on asunut nyt muutaman kuukauden
Espanjasta aiemmin saapuneen Nube-koiran kaverina. Viljon kanssa on sujunut
tosi hyvin, se oli alusta lähtien sisäsiisti. Maha oli alussa sekaisin ja
sen vuoksi sattui pari vahinkoa sisälle. Masun rauhoittuessa vahingotkin
loppuivat. Viljo ei ole potenut eroahdistusta tai syönyt mitään huonekaluja,
vaan on ollut alusta lähtien mallikas koirakansalainen.

 

Käytöstapoja olemme opetelleet tokossa ja harjoittelu on ahkeraa myös
kotona. Viljo pitää erityisen paljon koirapuistoilusta ja käymmekin siellä
monta kertaa viikossa juoksentelemassa. Viljo osaa käyttäytyä hienosti
toisten koirien seurassa, tosin joskus yrittää esittää isoa miestä, mutta
silloin lähdemme puistosta pois. Hihnassa ulkoilu on vaatinut paljon
harjoittelua ja vaatii edelleen. Viljo innostuu kovasti oravista ja yrittää
vetää emäntänsä puuhun oravan perään. Jäniksetkin saavat liian innokkaan
vastaanoton, muutaman kerran varomatonta emäntää on viety pitkin lepikkoa.
Luin Jan Fennellin kirjan ”Kuuntelen koiraani” ja niiden oppien avulla olen
saavuttanut aivan uudenlaisen kontaktin Viljon kanssa. Nyt jo hihna lenkit
sujuvat ilman itkua ja hammasten kiristystä. Tosin ne puput ja oravat saavat
vieläkin vipinää meidän molempien kinttuihin.

 

Viljo ja Nube ovat hyviä kavereita keskenään. Kirputtelevat toistensa korvia
ja nukkuvat vierekkäin. Luita syödään sulassa sovussa ja leluista ei kinata.
Alussa ei ollut ihan näin seesteistä. Ruokaa nähdessään Viljo päästeli
suustaan sellaisia ääniä, että komensin lapset yläkertaan koirien
ruoka-ajaksi ja ruokin Nuben toisessa huoneessa. Fiksuna koirana Viljo
hoksasi nopeasti, että ruokaa saakin joka päivä ja siitä ei joudu
taistelemaan. Nyt ruokailut onnistuvat ilman mitään rähinöitä vierekkäisistä
kupeista syöden. Alussa en antanut leluja laisinkaan, ettei synny tappelua
koirien kesken. Kun koirien välillä alkoi olla jonkinmoinen sopu, niin aloin
antamaan molemmille päivittäin ”nahka” luun ja silloin tällöin ydinluun. Nyt
luut ovat Viljolle niin jokapäiväinen juttu, että niitä ei enää yhtään
puolusteta.

 

Ihmisten kanssa Viljo tulee loistavasti toimeen, sekä isojen että pienten.
Jos vain joku viitsii rapsuttaa, niin Viljo on aina valmiina. Löytyy
Viljosta myös sisäinen vahtikoira, se osaa äristä vakuuttavasti jos ulkoa
kuuluu yöllä epämääräisiä ääniä. Ei tuo kyllä montaa kertaa ole vaivautunut
kodin ulkopuolisia kolinoita kommentoimaan.

 

Pesulla käyntiä Viljo inhoaa yli kaiken, ja huutaa kuin syötävä jos sen
joutuu suihkuttamaan. Onneksi turkki on likaa hylkivää sorttia ja pysyy
mukavasti puhtaana harjaamalla. Pesulle joutuu vain, jos on oikein rypenyt
kurassa. Kynsien leikkuu ja harjaaminen sujuvat ihan hyvin.

 

On ollut hienoa seurata hieman säikyn ja vähän arastelevan kaverin kehitystä
itsevarmaksi murkkuikäiseksi pojan jässikäksi. On ollut sydäntä lämmittävää
nähdä toisen luottavan meihin jo niin paljon, että uskaltaa jopa koetella
rajojaan. No, Fennelin ohjeilla ne rajat löytyivät nopeasti takaisin ja
emäntäkin on oppinut paljon uutta.

 

Laitan liitteeksi pari kuvaa Viljosta.

 

Kiitos teille Viipurin Koirat yhdistyksen väki, että perheemme ja Nube-koira
sai Viljosta mitä parhaimman ystävän.

 

Hyvää Joulun odotusta toivoen

Terhi